Raskasta ja rumaa

Kävin lenkillä. Se oli melkoisen kamalaa. Raskasta, hidasta, rumaa. Että voi kuuden kilometrin lenkki vetää ihmisen punaiseksi. En ole lenkkeillyt säännöllisesti koko vuonna ja nyt on ollut reilun parin kuukauden melkein täystauko selkävaivojen takia. Ei alaselkä nytkään oikein tykännyt, mutta sinnillä sitä on ennenkin juostu. Pohkeet tietysti jumittivat heti alkuun, sillä paljasjalkatossuilla juoksu vaatii aina totuttelua. Huomenna on varmasti mahtavaa treenata jalkoja salilla.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Lenkin päätteeksi istahdin laiturille lepuuttamaan jalkoja ja vähän viilentymään. Kotona nimittäin on melkoisen lämmin. Aurinkokin pilkahteli pilvien raosta. Sekin kai halusi palkita minut. Olen ihan tyytyväinen suoritukseen, vaikka se hidasta ja tuskaista olikin, sillä juoksen päälläni. Keuhkot, jalat ja selkä sanovat, että ei jaksa, mutta pää sanoo, että höpöhöpö. Toivoisin kykeneväni siirtämään sen tahdonvoiman myös ruokailuihin ja salitreeniin. Baby steps ja silleen. Eiköhän se tästä taas.

On nämä vain ihan parhaat kengät juoksuun.

Liikuntakerrat Q2 2012 vs Q2 2013

Vertasin tämän ja viime vuoden kakkoskvartaalien liikuntakertoja. Mukana kaavioissa ovat tosin myös hieronnat. Näissä ei siis ole huomioitu kestoa, vain peffan nostaminen sohvalta.

Ei siellä mitään yllätyksiä ole, sillä sali ja uinti ovat edelleen ykköslajit. Huhti-kesäkuussa 2012 harrastin liikuntaa 65 kertaa (hieronta ei mukana). Vastaava luku tänä vuonna oli 82.






Juoksua olisi pitänyt olla tänä vuonna enemmän, sillä aloitin lenkkeilyn vasta viime vuoden touko-kesäkuun vaihteessa. Syytän selkävaivoja.

Viime vuonna lenkkeilin kolmannella vuosineljänneksellä sen verran innokkaasti, että en tiedä saavutanko tänä vuonna samaa tasoa. Pitäisi saada selkä parempaan kuntoon, että uskaltaisin taas vetää FiveFingersit jalkaan. Toisaalta oman typeryyteni tuntien saatan ottaa lenkkeilyn mukaan valikoimaan kipuskolioosista viis.

Vaikka nämä kaaviot kertovat vain liikuntakerroista, niin laatu ja sisältö ovat yhtä tärkeitä. Väittäisin, että laadullisesti kaikki, mitä teen, on nyt parempaa kuin vuosi sitten.

Herkullinen pastaresepti ja salikuulumiset

Lomalla halusin kokeilla jotain helppoa ja nopeaa uutta reseptiä. Löysin The Pioneer Womanin sivuilta firenzeläistyylisen kanapastareseptin, joka kuulosti ja näytti hyvältä. Kokeilin ja ihastuin ja taisi perheenikin siitä tykätä. Tein sitä siis myös tänään kiireisen ja mielenkiintoisen työviikon päätteeksi.

 

Itselleni sopivaksi muokkaama resepti kuuluu näin:

- 3 dl pastaa (alkuperäinen ohje: 450 g penne)

- 300 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita (4 kanan rintafileetä)

- suolaa ja Herbes de Provence -yrittimausteseosta tai mustapippuria kanan maustamiseen

- 2 rkl voita

- 2 rkl oliiviöljyä

- 4 valkosipulinkynttä, hienonnettuna

- 3 dl kanalientä (1,8 dl kuivaa valkoviiniä + 1,8 dl kanalientä), tai enemmän tarvittaessa

- 1 rasia pinaattia, 2 on mielestäni vielä parempi

- 1 rasia kirsikkatomaatteja, puolitettuina

- alkuperäisessä reseptissä oli vielä 110 g parmesaania

Laita pasta kiehumaan ja paista kana pannulla voissa ja öljyssä. Kun kypsää, nosta pois pannulta, mutta jätä nesteet. Lisää valkosipuli ja sekoita, jottei se pala. Lisää kanaliemi (tai valkoviini ja kanaliemi) ja keitä kasaan kunnes neste vähenee ainakin puoleen alkuperäisestä. Itse keitän liemen kasaan varsin paksuksi, sillä en pidä liian "kastikkeisesta" pastasta. Lisää kastikkeen päälle pannulle lopuksi pinaatti, tomaatti, kana ja pasta (+ parmesaani). Sekoitetaan ja voilà, herkullinen ateria on valmis. Onnistuu helposti myös tällaiselta vähemmän kokki kolmoselta.

The Pioneer Womanin sivuilta löytyvät sekä tarkemmat ohjeet että nätimmät kuvat. Jos niitä kuvia katsellessa ei tule nälkä, niin ei sitten millään.

Aamulla treenasin jalat salilla. Painostava ilma sai hien taas virtaamaan ennen kuin pääsin edes alkuun. Onneksi en ollut yksin ongelman kanssa, vaan kaikki me aamutreenaajat taisimme kärsiä tavallista enemmän. Yksi salituttu tuli ainakin kommentoimaan askelkyykkykävelyn tehokkuutta ja valittelemaan kunnon ilmastoinnin puuttetta.

Minusta on muuten mukava, että salilla voi vaihtaa pari sanaa tuttujen kasvojen kanssa. Ei mitään liiallista jaarittelua, ainakaan kesken treenin, mutta mielestäni on kohteliasta ja kiva moikata ihmisiä, joilla on sama treeniaikataulu ja joita näkee kuukausi- tai vuositolkulla. On mielenkiintoista, että miehet ovat aktiivisempia tervehtimään/vastaamaan tervehdykseen ja tulemaan juttusille kuin naiset. Nuoret, supertreenatut miehet tosin ovat poikkeus. On toki myös pari naista, joiden kanssa vaihdan tervehdykset ja välillä pari sanaa, mutta keskimäärin naiset tuntuvat välttelevän katsekontaktia. Ystäväpiirissäni ei ole saliharrastuksesta innostuneita, paitsi yksi työkaveri, joka on crossfit-urheiluhullu. Ehkä siksi minusta on mukava, että on salituttuja.

200 metriä vaparia toi hymyn huulille

Tiistaina tuskailin, kun uinti ei todellakaan sujunut. Tänään se sitten sujui. Olipa ihanaa! Kävin poikkeuksellisesti uimassa vasta illalla, mutta arvelin ihan oikein, että näin kesällä siellä on silti varmaan ihan hyvin tilaa.

Lapsi on terve, kun se leikkii.
Tahtoisin taas FlowRideriin.

Ajattelin uida tonnin, mutta puolitoista kilometriä sitä matkaa lopulta taitoin, koska se oli niin kivaa. Se mikä saa edelleen kotisohvalla tyytyväisen hymyn huulilleni on kuitenkin 200 metriä. Uin nimittäin sen verran vaparia putkeen eli 6 käännöstä. Olisin ehkä jaksanut uida pidempäänkin, mutta koska tuplasin kylmiltään entisen ennätykseni, niin ihan suosiolla jätin sen tuohon. Sitä paitsi minua alkoi uidessa hymyilyttämään niin kovin, että ajattelin, että nielen pian vettä.

Haasteellisinta minulle on siis hengitys käännöksissä näin "pitkää" matkaa uidessa. Käännöksen jälkeen tuntuu kuin happi loppuisi siihen paikkaan, mutta parin vedon jälkeen se tasaantuu tavalliseksi hengästymiseksi. Olisi hauska kokeilla, miltä saman matkan uiminen tauoitta tuntuisi 50 metrin radalla, kun siinä käännöksiä tulee puolet vähemmän.

Nyt sitten ei se 100 metrin pätkä tunnu henkisesti niin pahalta, kun tiedän varmasti pystyväni uimaan pidemmänkin matkan. Uin edelleen kuitenkin pääasiassa 50 metrin pätkissä, jotta jaksan ja muistan keskittyä tekniikkaan.

Eilen kävin salilla treenaamassa yläkroppaa ja se tuntuu rinnassa, olkapäissä ja ojentajissa. Huomenna pitäisi treenata jalat. Ei yhtään huvittaisi. Olen sanonut aiemminkin, että olen alkanut inhota jalkojen treenaamista, koska se on niin raskasta. Tunnollisesti sen silti teen.

Näihin tunnelmiin.

Suonenvetoja ja hapenpuutetta

Joskus sujuu ja joskus on päiviä kuten tämä. Varpaat kramppasivat heti, kun pulahdin altaaseen ja sukelsin rataköyden ali kakkosradalle. En muista, milloin viimeksi olisin uidessa saanut jalkaan krampin, mutta nyt niitä tuli oikean jalan varpaisiin ja jalkapohjaan koko treenin ajan. Muutenkin tökki. Happea ei tuntunut riittävän ja käännökset menivät huonosti. 

Teki mieli luovuttaa 600 metrin kohdalla, kun takana oli 400 metriä vaparia ja 200 selkää. Uin kuitenkin kilometrin ja olin ihan onnellinen, että menin uimaan. Eipä ole silti pitkään, pitkään aikaan ollut yhtä huonosti sujunutta uintireissua. Silti uinti on ihanaa. Olisi vain ihanampaa, jos olisin siinä parempi ja nopeampi ja ettei se hengästyttäisi niin kovin. Vali, vali.

Munapää. Pyöräily hallille nostaa hien pintaan jo ennen uintia.

Tuntuu, että en ole kehittynyt yhtään. Totuus taitaa kuitenkin olla, että olenhan minä. Mietin nimittäin, että keväällä tuskailin selkäuinnin käännöksiä, kun vettä meni aina nenään. Onneksi sinnittelin ilman klipsiä, sillä sitä ongelmaa ei enää ole. Luulen, että vaparin vedotkin menevät nyt paremmin. Toisaalta olen keskittynyt niin paljon vetojen pituuteen ja liu'utukseen, että epäilen, että joku muu kohta on varmaan kehittynyt ongelmaksi.

Selän kipuskolioosi ei ole lauennut vieläkään, joten se hankaloittaa kaikkea liikkumista ja olotilaa yleensäkin. Uinnissakin tuntuu, että suunta on koko ajan vähän vasemmalle, eikä suoraan. Juoksua en uskalla tällä hetkellä harrastaa ollenkaan. Noh, ainakin pystyn liikkumaan. Siihen päälle vielä lämmin kesä, töissä kivaa ja telkkarissa Sons of Anarchy, joten elämä on ihan jees kuitenkin.