Onnistumisen iloa

Puhelimen herätys soi 5.45, niin kuin sillä uintiaamuina on tapana. Uintikaveria ei tänään ollut, joten ajattelin lusmuta ja siirsin sitä tunnilla eteenpäin. Viisi minuuttia myöhemmin olin kuitenkin ylhäällä. Joskus minulle käy näin. Harvemmin, mutta se on aina hyvä tunne. Antaa itselleen luvan lusmuta, mutta ei sitten teekään niin. Puoli seiskalta olin uimahallilla. Oli todella tyhjää jopa arkiaamuksi. Sitten niitä mummoja alkoi näkyä. Joka tapauksessa sain radan ihan omakseni koko treenin ajaksi. Ne mummothan pääasiassa harrastavat vesijuoksua tai -kävelyä.

Pitkästä aikaa uinti oikeasti kulki. Aioin vuorotella vaparia ja rintaa, mutta päädyin kuitenkin uimaan 800 m vaparia ja rintaa vain 200 m. Vaparissa uin joka toisen 100 metrin pätkän hengittämällä molemmilta puolilta. Kierto ei tunnu riittävältä vasemmalta hengittäessä, sillä suuhun menee aina vettä ja käännän päätäkin. Tulee ihan ne ajat mieleen, kun harjoittelin vaparin hengitystä ylipäätään. Nyt paluu oikealta hengittämiseen tuntuu niin helpolta sen jälkeen, kun on hengittänyt molemmilta puolilta.

Tulipahan mieleeni, että harjoituksen takia voisin joskus kokeilla hengittää vain vasemmalta. Voisi testata, saako silloin kunnolla happea. Tunnen nimittäin kuinka oikealta hengittäessä keuhkot oikeasti täyttyvät ilmalla. Vasemmalta taas en joko rohkene vetää kunnolla ilmaa tai sitten pienestä kierrosta johtuen aikaa ei ole kunnolla täyttää keuhkoja, koska kierto on nopeampi.

Uinti tuntui kuitenkin niin helpolta, että päätin lopussa, vain oikealta hengittäen, tehdä volttikäännöksen suoraan uinnin päätteeksi. Yleensähän harjoittelen vain lipuilta. Käännös onnistui niin hyvin, että jatkoin siitä uintia. Syvässä päässä en rohjennut samaan temppuun, vaan otin rauhassa happea ja uusin käännöksen taas matalassa päässä. Vähänkö olin tyytyväinen. Tyylipisteitä en varmasti saanut. Kiersin varmasti taas liian aikaisin. Uintikaveri on tästä huomauttanut. Mutta silti.

Tässä sen näkee, että kyllä "vanhanakin" voi oppia uusia temppuja, kun vain sinnikkäästi harjoittelee. Aikaa se voi viedä. Ainakin minulta, kun lapsuudesta ja nuoruudesta lihasmuistiin on jäänyt vain onneton sammakko, josta pois oppiminen vei reilusti yli puoli vuotta.

Illalla sitten Sonata Arctican keikalle juhlimaan tätä saavutusta.

Kipeät lihakset

Mietin, mikä tökkii ja tajusin, että sairastelusta johtuva tauko liikunnassahan se. Liikunta tuo älyttömästi hyvää mieltä, rytmiä ja reippautta elämään. Tauon tullessa en aluksi millään meinaa pystyä irrottautumaan, vaan lähes ahdistun, etten voi tai saa tai kykene treenaamaan. Sitten tulee se lusmuiluvaihe. Silloin sitä nauttii siitä, että ei tarvitse tehdä mitään. Voi tehdä töitä vaikka kellon ympäri (ei nyt ihan näin, mutta you get the point) tai nähdä kavereita tai koukuttua Kauniisiin ja rohkeisiin (sen Liamin olisi parasta valita Steffi) ilman, että joutuu miettimään, miten liikunta sopii aikatauluihin. Ja kun jätän liikunnan pois, niin samahan se on mitä syö. Tai ei, ei todellakaan ihan sama, vaan juuri kaikkia niitä epäterveellisiä herkkuja, joita ei treenatessa saisi syödä, koska ei niistä ei ole mitään hyötyä voiman tai nopeuden kehitykselle. Ja sitten sen kaaren tavallisesti vaikein vaihe: paluu treeneihin. Siinä se on: liikkumisen ja liikkumattomuuden kiertokulku.

Tällä kertaa pahin lusmuiluvaihe ei onneksi ehtinyt kestää paria pakollista viikkoa pidempään ja treenien uudelleen aloitus on sujunut mukavasti. Tai siis lihakset ovat kipeinä, mutta hengitys kulkee taas. Tällä viikolla olen siis päässyt aloittelemaan jo lähes normaaleja sali- ja uintitreeniä. Lenkkeilyn aloittamista lykkään vielä vähän, sillä keuhkoputkentulehduksen jälkeen talvisäässä lenkkeily (tai mikä nollakeli tuolla nyt onkaan) ei ole järkevää. Jopa minä tiedän sen.

Maanantain jalkatreenistä reidet vihoittelevat vieläkin. Voin muuten kertoa, että aloin jo sunnuntai-iltana jännittämään kyykkyjä. Teen ne nimittäin nykyään 70 kilolla, sarjoja on neljä ja toistoja 15. Kyykyssä melkein pahinta on se tunne, kun nostaa tangon hartioiden päälle ja se tuntuu painavan koko selkärangan lysyyn. Siksi vähän pelkään painojen nostamista. Onneksi minulla on tuo PT-ihminen komentelemassa. Parin viikon kuluttua pitänee siirtyä 10 toiston sarjoihin ja silloin pitäisi yrittää 75 kilolla. Murehditaan sitä sitten myöhemmin. Nyt nautin siitä, että se rauta liikkui, hampaat irvessä ja hien virratessa, mutta liikkui.

Tänään treenasin yläkroppaa. Selkä ja kädet ovat nyt jo kipeinä. Pitkästä aikaa oli pakko ottaa ylätaljassa remmit käyttöön. Forkuissa vihloi oikein kunnolla. Olen niitä venytellyt, mutta nytkin kevyt nyrkkiin puristaminen tuntuu ihan kunnolla.

Taidankin tehdä nyt päivän päätteeksi vielä toiset venyttelyt.

YouTube -treeniä

Kun pitää muka parannella vielä, eikä pääse salille, niin YouTubesta löytyy kaikkea kivaa.

Tässä The Flip Side - Workout. Eli minkälaista olisi, jos tytöt treenaisivat niin kuin pojat ja toisin päin.

Terkuin, punkero.

Liikkuminen sairaana

On sairasta. Tiedän. Olenkin nyt pitänyt taukoa vähän kaikesta (blogi, liikunta ja terveellinen ruokavalio - tervetuloa vaan läski) ja olo alkaa paranemaan, mutta kyllähän nuo keuhkoputket rahisevat ja nitisevät, jos vähänkin hengästyy tai ulkona on kova pakkanen. Eilen kävin kuitenkin vaparikurssilla. Se on niin tekniikkapainotteinen, että ei siellä saa hengästymistä aikaan. Pahinta kai on se, että altaassa alkaa helposti palelemaan. Onneksi kylmä ei eilen juurikaan vaivannut.

Harjoittelimme siis potkuja. Vatsallaan, selällään ja kyljellään. Huonoin tekniikka minulla on selkäpotkuissa, koska jalat ovat jotenkin liian syvällä. Ei uutta tietoa, mutta turhauttavaa, kun en osaa korjata sitä. Rintaa (selkää?) kehotettiin painamaan alaspäin, kuten aina, jos jalat roikkuvat liian syvällä, mutta ei se tuntunut oikein auttavan.

Kyljellään ja 45 asteen kulmassa potkut menevät ok, mutta suoraan eteneminen on ä-lyt-tö-män hankalaa. Päädyin siinä huomaamattani rataköyden ali viereiselle radallekin kerran. Vatsallaan tehtyihin potkuihin ei tullut ohjaajilta kommentteja, joten oletan, että ne menevät suht ok. Tiedän tosin, että potkutahtini on hidas. Säästelen voimiani sillä, etten pistä pakaroita töihin. Pitänee siihenkin paneutua jossain vaiheessa.

Kolme varttia meni ihan huomaamatta. Olisin voinut jatkaa ja jatkaa. Haluttaisi niin kovasti oikeasti harjoittelemaan. Ehkä loppuviikosta. Joohan?!

Vaparikurssista

Vähän myöhäinen postaus, mutta ajattelin tähän nyt kuitenkin kirjoitella tunnelmia sunnuntaina alkaneelta vaparikurssilta. Ensinnäkin oli outoa mennä hallille aukioloaikojen ulkopuolella ja huomata, että siellä on silti radat täynnä. Mutta olipa kiva huomata, että allas oli varattu vain meille kurssilaisille, toisin kuin kaupungin tekniikkakurssilla, jossa ei ollut edes yhtä rataa varattuna.

Näin ensimmäisellä kerralla emme tehneet muuta kuin kelluimme ja liu'uimme. Vatsallaan kellunta auttaa totuttautumaan veteen. Itselleni vähän turha harjoitus, mutta mikäpä se kelluessa. Lopputunti tehtiin liukuharjoituksia vatsallaan ja selällään. Liu'uthan ovat yksi suosikkejani. Palautteena sain kehotuksen vatsallaan liu'ussa kallistaa lantiota eteenpäin, että selkään ei tulisi niin voimakasta notkoa. Hyvä neuvo, sillä selän notko ärsyttää myös iskiashermoa.

Ensi kerralla harjoittelemme potkuja. Tämä kurssi sopii siis hyvin ihan sellaiselle, joka ei osaa uida vaparia ollenkaan. Itse haen sieltä kuitenkin parannusta tekniikkaan. Potkuihin odotankin mielenkiinnolla palautetta. Olen aika laiska potkija. Vaparihan on pitkälti käsivetojen varassa etenevä uintilaji, joten olen keskittynyt enemmän niihin. Laudalla tehtävät potkuharjoitukset ovat jääneet omasta ohjelmasta lähes kokonaan, mutta kyllä ne sinne kuuluisivat. Ehkäpä kurssilla syttyy uusi kipinä.

Kurssin vetäjät korostivat, että uinnissa kehittyäkseen altaaseen on mentävä kolmisen kertaa viikossa, siis oikeasti uimaan. Tämän olen itsekin todennut. - Ihan alussa kerta viikkoon riitti. Niin nollasta olen aloittanut. - Uintiharrastusta rajoittaa nyt kuitenkin keuhkoputkentulehdus. Ärsyttävää, että sairastuin juuri kun se vähiten sopisi. Mikäli olo pysyy tällaisena, niin kurssikertoja en kuitenkaan jätä väliin.

Voimaton

Vatsalihasten treenaaminen on ollut reilun viikon jotenkin todella takkuista. Raskasta, enkä meinaa jaksaa normaalisuoritusta. Outoa. No, treenattu ne taas on. Itse asiassa hankalinta on ollut hoovereiden kanssa. Luulen, että osaltaan tähän vaikuttaa yläselän, olkapäiden ja käsien väsymys.

Tulihan ne vatsatkin tehtyä.

Se keskiviikonkin treeni tuntui ennen kaikkea tietysti etureisissä, mutta yläselkä otti kunnolla osumaa myös. Kyllähän niiden soutujen, etuheilautusten ja kyykkyjen, kun niskaan ladataan 70 kiloa, kuuluu tuntuakin. Uintikaan ei päästä yläkroppaa helpolla. Mutta on siis voimaton olo, ei voi muuta sanoa. En tykkää.

2000 metriä lämpäksi.

Siirryin kaiken lisäksi tänään taas 10 toiston sarjoista 15 toiston sarjoihin, joten ei sekään helpottanut oloa. Mutta ihan hyvä treeni oli, kaikki tuli tehtyä, mitä aioinkin ja normipainoilla.

Tyhjää siellä on aamuisin.
Tosin tänään oli kyllä ihan kiitettävästi populaa.
Kuva valehtelee.

Kyykkyä 70 kilolla ja -1,1 kg

Olen PT:n neuvosta pitänyt taukoa kyykystä, jos se vaikka auttaisi iskiasvaivoihin, mutta koska niin ei ole käynyt, niin tänään se palasi kuvioihin. PT katsoi tekniikkaa varsin tarkasti ja teki asentoon muutamia pieniä korjauksia, jotta saan asennon pystymmäksi. Suurinta onnea - ja etukäteen kauhua - aiheutti kyykkysarja 70 kilolla. Sarjoja oli 4 ja toistoja 10. Toistoja oli siis varsin vähän, kun olen 65 kilolla tottunut tekemään 15 toistoa. Jaksoin ihan hyvin. Jee! Jotenkin nuo isot painot tuntuvat vähän pelottavilta ennen kuin niiden alle joutuu.

Päälle vielä supersarjaa takareisille ja ihan loppuun neljän liikkeen jättiläissarja, jossa vuorottelivat etuheilautus, TRX-soutu, maljakyykky ja TRX-punnerrus. Yök. Olipa tehokas treeni!

Tänään oli myös punnitus ja vaikka itsekuri on ollut karkuteillä, niin 1,1 kiloa on lähtenyt. Toivottavasti ei sentään lihasta, vaikka näillä "ruokailuilla" en yhtään ihmettelisi. Kaverit superdiettaavat ja niiltä lähtee varmaan tuo sama määrä painoa päivässä. No, alas se paino on joka tapauksessa mennyt, joten pois turha valitus.

Tiristetyt kilot löytyvät tuosta oikeasta sivusta ja sinne viikottain kirjaan muutoksen painossa. Mietin aluksi, että voinko kutsua osiota tiristetyiksi kiloiksi, sillä varmasti tulee viikkoja, jolloin paino junnaa tai jopa nousee. Päätin kuitenkin, että tuo käy positiivisesta mielikuvaharjoituksesta, joten sillä mennään.

Hämärää pulikointia

Piti mennä aamusta uimaan, mutta uni vei voiton. Itsekuri ihan kateissa. Näette sen sitten huomisen painossa... Töiden jälkeen kuitenkin tuli älytön hinku altaaseen. Tiesin, että siellä olisi ihan täyttä, mutta en tajunnut, että kolme viidestä radasta oli varattu kilpauimareille. Nopeille kuntouimareille varattu rata oli ihan täynnä, joten ahtauduin suosiolla ainoalle "vapaalle" radalle kuuden muun uimarin kanssa.

Tavallisesti se tarkoittaisi, että hermo menisi vartissa ja lähtisin pois, mutta nyt oli vissiin niin kovasti uinti-intoa, että otin rennosti ja pulikoin tunnin. Uin 100 metrin pätkissä vaparia ja rintaa vuorotellen. Oli muuten jännä, että uimassa oli pääasiassa miehiä. Positiivista tässä on se, että sillä porukalla ja sillä radalla en ollut vaparia uidessa hitaimmasta päästä. Miehillä kun yleensä on voimaa sen verran ennemmän, että vauhti on nopeampi, vaikka tekniikka ei ihan kunnossa olisikaan. No joo, hidas olen silti, sattui vain vielä hitaampia uintikavereita.

Välillä tuo uinti on melkoisen hämärää hommaa. Uimalasini nimittäin huurtuvat. Nopeasti, kokonaan. Joka ikinen kerta sama ongelma. Hyvä, että 50 metriä selviää ilman, että pitää olla hinkkaamassa laseja. Olen harkinnut ostavani uudet lasit. Pieni panostus, jos sillä uintimukavuus lisääntyy. On sitten taas yksi syy vähemmän pitää taukoja.

Ajattelin vielä kerran käydä uimassa ennen sunnuntain vaparikurssia, että on sitten paremmat valmiudet saada siitä kurssista kaikki irti. Ei sillä oikeasti ole mitään merkitystä kurssin kannalta, mutta yritän taas saada kaksi tai kolme uintikertaa viikkoon, että sitä kehitystäkin pääsisi tapahtumaan.

Loppuun maininta eilisestä balettitunnista. Se oli kehonhuoltoa, ei tanssia. Ihan jees, mutta ei sitä hyvällä tahdollakaan voi liikunnaksi sanoa. Venyttelytkin teen omalla ajalla paremmin. Eihän se ensimmäinen alkeistunti voi kovin haastava ollakaan. Mutta jos siellä ei jossain vaiheessa ala tulla vähän piruetteja ja hyppyjä, niin en minä sitä kovin kauaa jaksa. Tehokasta sen olla pitää.

Merenneidosta prima ballerinaksi

Olipa kerran. Sen pituinen se. Sitten vähän todellisuutta. Aamu lähti käyntiin uinnilla. Noin kuukauden tauko takana. Siltä se kyllä tuntuikin. Uinnissa muutokset painossa ja harjoituksen puutteen huomaa todella nopeasti. Sama pätee juoksuun. Noh, kaikkiin lajeihin. Mutta uinnissa se tuntuu silti eniten.

Aamulla olisi haluttanut vain kääntää kylkeä, mutta onneksi uintikaveri palasi myös tänään altaaseen, joten tapaamisesta oli pidettävä kiinni. Uin kolme varttia, ensimmäisen vaparia, toisen rintaa ja kolmannen selkää. Kaikki menivät ok.

Vaparin käsivedoissa ei ollut yhtään voimaa, mutta hengitys joka kolmannella vedolla sujui yllättävän helposti. Puolierot ovat selvät, mutta silti se tuntui varsin sujuvalta. Hengästytti tosin, mutta siitä voin syyttää vain läskejäni ja harjoituksen puutetta. Rintauinnissa on varmasti tekniikassa ihan älyttömästi parannettavaa, mutta sitä ainakin jaksan uida helposti, kun hengitys on niin pajon helpompaa.

Selkäuinti on ehkä vähiten kivointa, luultavasti koska se tuntuu hitaalta, kun pitää tuijottaa kattoa koko ajan. Tykkään tuijottaa enemmän pohjaa. Mitähän se kertoo luonteestani... Vauhtini on tosiasiassa varmaan jotain rintauinnin ja vaparin välimaastosta ellei jopa vaparin luokkaa. Mutta nämä siis vain mutu-tuntumalla ja vähän kelloa vilkuillen.

Matkoissa menin ensimmäisen 300 metrin jälkeen sekaisin, koska rata oli täynnä ja taukoja tuli pidettyä. Myönnettäköön että myös kaverin kanssa tuntemusten vaihtamiseen. Loppuun tein parit volttikäännösharjoitukset. Ensin selkäliukuun ja sitten kierrolla ja sain senkin melkein sujumaan. Ensi sunnuntaina alkaa sitten se vaparikurssi, jonka jälkeen olen tietysti Hanna-Maria Seppälän tasoa. Vähintään.

On muuten jännä, miten uinnin jälkeen kroppani on voimattomampi kuin salitreenin tai juoksun jälkeen. Tanssista nyt puhumattakaan. Siitä muuten todisteena tämänpäiväinen tutustuminen aikuisbalettiin.

StepUpilla oli tänään ilmaisia näytetunteja (puolikkaita) ja kävin testaamassa aikuisbaletin ja Happy Hourin. Balettitunnilla ei tullut edes lämmin, mutta luulen, että ilmoittaudun tunnille, sillä haluan parantaa jalkojeni ja lonkkieni aukikiertoa. Jos se nyt tässä iässä ylipäätään on mahdollista. Se muuten voisi auttaa myös rintauinnin potkuun. Ja jospa siellä harjoiteltaisiin myös piruetteja ja hyppyjä. Niistähän on hyötyä myös muissa tanssilajeissa. Otan kymppikortin ja ilmoittaudun myös show-tunnille, joten jos baletti ei nappaa, niin käytän tunnit showhun.

Happy Hour oli ihan jees, varsinkin kun tanssittiin Staying Aliven tahtiin Travoltan askelia (tulipa nuoruus ja PilviStepsin tanssitunnit mieleen) ja sarjaa tehtiin Beyoncén One Night Onlyn tahtiin. Tunti ei ole kuitenkaan minua varten. Ohjaaja oli todella pirtsakka, hyvin jumppaohjaajamainen. Liian jumppaohjaajamainen. Zumba, anybody? Mutta porukka tuntui tykkäävän ja voin kyllä suositella kaikille, jotka tykkäävät hauskoista, helpohkoista tanssitunneista. Tosin oikealla koreografialla höystettynä.

Ensimmäinen balettitunti onkin huomenna, kerron sitten miltä se tuntui. 

Kädet pois keksipurkista

Kun käsillä on muuta tekemistä, ne eivät ehdi sinne keksipurkkiin, karkkipussiin tai muuhun väärään paikkaan. 

Kaivoin vuosia sitten kesken jääneen villasukan kaapista ja yritin alkaa neulomaan. Se oli jäänyt kesken kantalapun kohdalle. Siinä sitten parin kaverinkin kanssa ehdittiin pähkäillä, mitä tekniikkaa olen käyttänyt, mutta uuden vuoden aaton juhlinnan humussa neulekerho ei ollut ihan terävimmillään. Pari päivää annoin asian hautua ja ihmeiden ihme, sieltä se tuli. Olen niin vähän neulonut, että en uskonut muistavani.

Katsotaan kuinka monet villasukat tänä talvena vielä tulee neulottua, kun yritän hillitä herkkuhimojani.

Puhelin jäi taas takin taskuun, joten kuva on treenin jälkeen otettu.

Kävin tänään aamusta treenaamassa jalat. Ne alkoivat juuri toipua maanantain treenistä, joten olihan se jo korkein aika antaa uusia ärsykkeitä. Rankkaa oli. Yläselkä tuntuu kylläkin juuri nyt eniten, varmaan keskiviikon treenin takia. Ja tuleehan jalkapäivinäkin roikotettua raskaita kahvakuulia käsissä, joten voinnevat nekin rasittaa. Eikö?

Uusi vuosi - vanhat jutut

Vuoden eka treeni takana. Kävin salilla yläkroppaa muhentamassa. Hyvä treeni, mitä nyt forkut ärsyttävät, koska ne reagoivat niin voimakkaasti kaikkiin liikkeisiin, joissa pitää puristaa tankoa, TRX-remmejä tai mitä muuta tahansa. Tärkeintä kuitenkin on, että sain yläselkään hyvän tuntuman.

Treenin päälle venyttelin jalat kunnolla, sillä maanantain jalkatreeni aiheutti viivästynyttä lihaskipua takareisiin ja jopa pakaroihin. Takareidethän minulla jumittavat koko ajan, mutta on kiva, että pakaroissakin tuntuu, niin tietää, että treeni on mennyt perille. Tyhmältähän se näyttää kävellä kankeasti, mutta kun itse tietää, mistä se johtuu, niin ei niin kovasti enää haittaakaan. Tosin se lauantain kaatuminen tuntuu pakarassa ja iskiashermossa myös, joten se vähän hidastaa menoa ja latistaa fiiliksiä.

Jotta liikunnallinen elämäntapani näkyisi jonakin päivänä myös ulospäin, palaan tänään terveellisen ruokavalion pariin. Odotan noin kolmen päivän vieroitusoireita sokerista, mutta sitten yleensä helpottaaa.

Aamulla astelin myös puntarille. Otin tänään lähtöpainon ja voin kertoa, että rikoin Maijun 6 kilon ennätyksen vuodelta 2011. Olen siis kuukaudessa kerännyt painoa kuin karhu, joka valmistautuu talviunille. Ensi viikosta lähtien ilmoittelen pudotetut kilot blogissa, kuten jo aiemmin taisin luvata. Niitä on pakko tulla. Eihän se ole muusta kuin ruokavaliosta kiinni ja terveellisesti syöminen on ihan mukavaa, kun siihen pääsee kiinni. Parilla kaverilla on myös painonpudotus tavoitteena, joten kannustamme toisiamme ja siitäkin toivottavasti saa voimaa.

Tsemppiä myös kaikille teille lukijoille terveellisiin elämäntapoihin!