I just felt like running

15K onnellisesti takana.

Pakko lainata Forrest Gumpia ja todeta, että "I just felt like running." Kympistä tulikin 15 km. Uusi matkaennätys. Tarkoitus oli juosta vain kymppi, mutta kasin kohdalla tuntui, että juoksu kulkee, joten katsotaan, miten pitempi matka menisi ja menihän se. Pari minuuttia ennen kuin 15 tuli täyteen mietin hetken, että juoksisinko samalla 20. Aikataulullisista syistä ja järjen äänen kuiskiessa korvaani, että pohkeet, pohkeet, lopetin kuitenkin viiteentoista.

Vauhtikin pysyi normitahdissa, vaikka lopussa olin varma, että se hidastuisi. SportsTrackerin mukaan niin ei kuitenkaan käynyt. Eilinen pohkeiden venyttely kannatti. Tein salilla niin hyvät venyttelyt, että oli taas ihanan kevyt tunne jaloissa, kun lähti kävelemään. Ei ole kyllä enää. Ehkä se sokeritankkaus eilen illalla antoi myös energiaa. Tiedä häntä, mutta nyt on kyllä hyvä mieli.

Viimeiset kilometrit tasamaalla lammen ympäri.

Tämän viikon juoksusaldo on siis 4 lenkkiä, yhteensä 41 km. Maanantain 11 km tuntui helpolta. Tiistain lenkki oli varsin raskas, kun maanantain lenkki pakotti alusta lähtien pohkeissa. Torstai oli vähän parempi, mutta otti sekin pohkeisiin ja muutenkin tuntui tahmaiselta.

Lähtiessä minua aina vähän jännittää, että jaksanko juosta. Juttelin työkaverin kanssa, joka on aloittanut juoksuharrastuksen samaan aikaan kuin minä, ja hänellä on sama tunne. Mietimme, että mitä sitten jos ei jaksa. Sen kun siirtyy kävelyyn. Jotenkin sitä ei vain haluaisi luovuttaa. Siksi myös minun lenkkini ovat koko ajan pidempiä. "Jos kerran viimeksikin juoksin 8 km, niin en minä kyllä nyt voi vain kuutta kilometriä juosta." Ensi viikolla tosin kevennän ja lyhennän lenkit. Ainakin se on suunnitelma.

Olen juossut minimalistisilla Vibram FiveFingers Bikila LS -kengilläni nyt noin 125 km. Kolmasosa yksin tällä viikolla, ihan hullua. Pohkeet ovat edelleen aina jumissa. Milloinkahan pääsen siihen tilanteeseen, että ne eivät enää jumita? No, onpahan hierojalla töitä. Venyttelen pohkeita päivittäin kyykkyistunnassa. Se kyllä auttaa, samoin kuin kolmen viikon välein tehtävä jalkojen hieronta.

Polvet eivät vaivaa ja muutenkin olen todennut, että minimalistisilla kengillä on paljon parempi juosta kuin tavallisilla lenkkareilla. Minulla on askevirhe, jonka takia käytin lenkkareissa erikoispohjallisia, mutta silti sääret ja oikean jalan jalkahovi ja isovarpaan tyvinivel ilmoittivat ikävästi olemassaolostaan. Niitä ongelmia ei ole ollut Bikiloilla lenkkeillessä. Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että ohuemalla, tasaisella pohjalla, joka ei vaimenna iskua ja tue jalkaa voi välttää ongelmat, mutta uskottava se on, kun itse sen kokee. Suosittelen.

Tunnelmia perjantailta

Hyvän treenin jälkeen olo on onnellinen.

Ei mikään huono viikko. Ei mikään huono aloitus päivälle. Mutta silti on sellainen "onneksi on perjantai" olo. 

Perjantaisin treenaan PT:n kanssa, joten päivän alku on aina mukava. Saan lisäenergiaa siitä, että joku toinen katsoo liikeradat ja tsemppaa ja laittaa kokeilemaan isompia painoja. Opin aina jotain uutta. Olen nimittäin vielä aika vihreä näissä salitreenaamisen hienouksissa.

PT:n kanssa treenatessa paha tapani on kommentoida ääneen, kun väsyttää. "Ei enää", "ei jaksa", "siinä oli jo 12" kuuluu vähän turhankin tiheään. PT sanoikin tänään, että kun minua alkaa väsyttää, iästä tippuu 30 vuotta pois. Taitaa pitää paikkansa. Yritän parantaa tapani. 

Uskon, että positiivinen mielikuvaharjoittelu auttaa jaksamaan enemmän. En tosin harrasta sitä. Besserwisser-luonteeni pistää kertomaan, kun "tiedän", että kroppa ei jaksa enää. Vaikka löytyy sieltä sitten kuitenkin ne kaksi tai kolme toistoa. Enemmän The Little Engine That Could -asennetta: I think I can, I think I can, I think I can...

Tänään tehtiin rintaa ja hartioita. Penkkipunnerrukseenkin lisättiin painoja, joten työnsin 25 kilolla. I know, sad... Mutta voimaton nainen vahvistuu koko ajan.

Ihan itte tein. Oli hyvää. Tulisessa jauhelihassa sen salaisuus.

Iltaan asti venyneen työpäivän päätteeksi kokosin pizzan ja herkuttelin vähän muutenkin. Pizza oli hyvää ja olisi kannattanut lopettaa siihen. Sokeri ei tee hyvää oloa hetkeksikään sen jälkeen, kun se on syöty. Eivätkä ne syömishetket kyllä ole sen arvoisia, mutta jotenkin sitä kuvittelee etukäteen, että nautinto on suurempi kuin onkaan. Tämän ymmärtäminen - tai ylipäätään, että tunnen näin - on edistystä. Ennen en olisi välittänyt. Tai vaivannut päätäni koko asialla. 

 On aina paljon parempi fiilis, kun syö terveellisesti ja tasaisin väliajoin. Tunnen hallitsevani elämääni. Myös fyysisesti olo on parempi, vaikka en mistään vatsanväänteistä sokerin takia kärsikään. No, pitäisi ainakin olla huomisen kympille energiaa, kun hiilarivarastot on tankattu puhtaalla sokerilla...

Sugar high

Pussin pohjalle jäivät vain ne karkit, joista en tykkää.

Sateinen päivä ja muut kootut tekosyyt herkuttelulle. Eilen se alkoi: "Vähän jäätelöä. Vain tänään." Sokeri kuitenkin koukuttaa kunnolla ja aamulla heräsin makeanhimoisena. Selvisin aamu-uinnille, mutta kotimatkalla poikkesin kaupan kautta ja siitähän ei seurannut mitään hyvää. Tai no hyvää sokerihiirelle, huonoa laihduttajalle. Suklaalakko pitää, mutta jäätelöä ja karkkia on tänään tullut syötyä. Myönnettäköön, että en laske suklaajäätelöä suklaaksi...

Olisinpa niitä tyyppejä, joille tulee huono olo, jos herkuttelee liikaa. Tulisi se stoppi kropan puolesta joskus, eikä aina vaatisi niin kovaa työtä korvien välissä. En kuitenkaa ole. Siispä päätän taas, että nyt loppuu. Minulla on ollut tapana ajatella, että jos sorrun tai annan itselleni luvan herkutella, niin sitten on koko päivä (tai dieetti) pilalla, joten ihan sama ahtaa vatsa täyteen mitä sattuu. Vaatii kovaa työtä päästä eroon siitä ajattelutavasta, mutta luulen, että olen menossa parempaan suuntaan. Tänään ei tosin tuntunut siltä.

Suosikkisörsselini.

Päivä kutenkin päättyi ruoan puolesta positiivisemmissa merkeissä, sillä tein ruokaa alkuviikoksi. Kanaa ja wokkivihanneksia tulisella curry-tahnalla maustettuna. Maistuvaa, helppoa ja nopeaa. Menee sellaisenaan tai nuudeleiden tai riisin kanssa. Ruoan puolesta ei ainakaan pitäisi olla syitä lipsumiseen. Scarlett O'Haraa lainatakseni: "Onhan huomenna taas uusi päivä!"

Onnea on volttikäännös selkäliukuun

Kävin aamu-uinnilla. Yllättävän paljon siellä oli taas porukkaa, mutta seitsemän jälkeen alkoi hiljenemään ja sain radan ihan itselleni. Uin vaparia ja rintaa 300 metrin pätkissä. Vapari sujui helpohkosti. Rinta puolestaan meni taas miten meni. Potkut eivät sujuneet, varsinkaan toisella 300 metrin kierroksella. Jalkoja alkoi väsyttää oikein kunnolla. Luulen, että eilinen treeni painoi vielä.

Uinnin päätteeksi kokeilin volttikäännöstä. Se ei ole ottanut sujuakseen. Onnistuin jotenkuten pari kertaa keväällä, mutta koko kesänä en ole onnistunut tekemään edes kuperkeikkaa vedessä kiertymättä jotenkin kummasti sivulle. En tiedä, missä vika, mutta voitte arvata, että olen kadehtinut uintikaveriani, jolta volttikäännös sujuu todella nätisti. 

Olin varma, että tänään epäonni jatkuisi, joten olin ajatellut, että en tee ollenkaan käännösharjoituksia. Rakastan kuitenkin liukuja ja sellaisen päätteeksi olin valmiiksi lipuilla, joten samapa se oli kerran kokeilla. Tein pikaisen tarkistuslistan päässäni: delfiinipotku, paina kämmenillä alas, leuka rintaan, kroppa kerälle ja SILMÄT AUKI. Ihmeiden ihme, volttikäännös selkäliukuun onnistui! Se ei varmasti ollut kaunis käännös, mutta ette usko, miten onnellinen olin. Hymyilin korvasta korvaan vielä suihkussakin ja piti hehkuttaa tekstarilla uintikaverille, joka lomailee muilla mailla. 

Nyt tuo temppu vain pitäisi onnistua toistamaan. Ja toistamaan. Ja toistamaan. Ja sitten kiertymään vielä vatsalleen.

Little wings on my shoes

Viikko on alkanut hyvissä merkeissä. Eilinen Nickelbackin keikka oli mielettömän hieno! Ei mitään krumeluureja. Puhdasta rokkia ja Nickelbackin keikkojen perusmaneerit - ah niin oleellinen osa kokemusta - kuten yhden lempparibiisini Figured You Outin sanoituksen muunnos "I like the way Mike's not impressed, while you put Mike to the test". Ja lopuksi tuttu "And this is how Nickelback says good night! See ya!" Lähdin sieltä pää pilvissä, eikä unikaan meinannut tulla, kun mietin, kuinka mahtava keikka se oli.

Aamulla heräsin kuitenkin pirteänä salille treenaamaan yläkroppaa ja vatsoja. Vatsat tein heti alkuun, jotta jaksaisin ne paremmin. Tein saman setin myös lauantaina, koska viime viikolla olisi muuten jäänyt kokonaan ylävartalo tekemättä. En käy yleensä salilla lauantaina ja siellä olikin varsin tosissaan treenaavan näköistä porukkaa.

Vilkuilin viereisessä penkissä nostavaa pariskuntaa tai itse asiassa rouvaa, joka työnsi samoilla painoilla kuin miehensäkin. Tangon päissä oli 20 kilon levypainot ja taisi sieltä pilkistää muutakin. Respect. Itse teen penkkipunnerruksen pelkällä tangolla eli 20 kilolla. Välillä lisään päihin 1.25 kilon levypainot kokeillakseni onko voimaa tullut lisää. On aika surkuhupaisa näky, kun lisää sellaiset reissumiehen kokoiset siivut tankoon. Pitäisikin joskus ottaa oikein kuva.

Tänään oli taas myös jalkojen hieronta. Se ei tuntunut yhtä pahalta kuin aiemmat kerrat, mutta ei se edelleenkään ollut mukavaa. Etureisissä ja pohkeissa tuntui vähän pöydältä noustessa, mutta pysäkille kävellessä jalat tuntuivat uskomattoman kevyiltä. Ihan kuin siivet kengissä. Tunne muistutti vähän sitä, kun aikoinaan kärsin akuutista lannerangan välilevyn pullistuman aiheuttamasta iskiaksesta, joka aiheutti debilitoivaa kipua ja joka helpotti fysioterapeutin hieroessa pakaralihaksen auki. Samantyyppinen pehmeyden tunne seurasi myös nyt. Se meni kyllä nopeasti ohi, sillä kotiin päästyäni pohkeet ja etureidet olivat jo kipeät. Niiden paranemista taas odotellessa.

If you still look pretty afterwards, you didn’t do it right

Kuten otsikkokin sanoo, urheilusuorituksen
jälkeen ei näytä nätiltä, jos teki hommat oikein.

Olipa hyvä aamulenkki! Olin varma, että juoksu ei kulkisi parin viikon tauon ja eilisen jalkatreenin ja uinnin takia, mutta joskus kroppa yllättää positiivisesti. Toki jalkoja väsytti välillä ja hengitys oli puuskutusta, mutta kummasti se reilu 8 km sujui kasari- ja ysäripopin tahtiin. Vauhti oli minulle myös varsin kiitettävä, lähes 9 km/h. Hitaasti, mutta varmasti kohti tavoitettani eli 10 km/h.

Eilen kävin puntarilla ja valitettavasti joudun raportoimaan, että siellä suunta on ihan väärä. Syömisestä se on kiinni, ei liikunnan puutteesta, vaikka juoksussa onkin tosiaan ollut parin viikon tauko. Ensin vaivasi jalkapöytä ja sitten korvatulehdus. Nyt tuntuu vähän kurkussa, mutta ei se onneksi tulosta huonontanut.

Eilen uidessa sain muuten ensimmäisen todella pahan krampin, niitä tuli itse asiassa kaksi yhtä aikaa. Molemmat pohkeet kivettyivät yhtäkkiä. Onneksi olin altaan matalassa päässä ja pääsin venyttämään pohkeita heti pohjaa vasten. Olen aiemmin saanut pieniä suonenvetoja varpaisiin ja jalkapohjiin, mutta oli hurja tunne, kun molemmat pohkeet kramppasivat. En muuten ole ikinä tuntenut pohjelihaksiani niin tiukkoina ja kovina. Olen viime aikoina lisännyt magnesiumsitraatin annostusta, koska lihaksistossa on tuntunut pieniä elohiiriä, mutta eiliseen siitä ei ollut apua. Onneksi juoksu kuitenkin sujui tänään mallikkaasti. Aurinkokin pilkahteli, joten viikonloppu alkoi varsin mukavissa merkeissä. Toivottavasti myös sinulla!

Rullaa

Korvat ovat vielä vähän kipeät ja kurkkukin meinaa vaivata, mutta oli pakko päästä tekemään jotain, joten päätin kokeilla Xycling Challenge -tuntia. Olihan se sentään sisätiloissa, mutta ei kuitenkaan altaassa, jossa korviin menisi vettä. Mukava tunti. Siis sitten kun selvisin siitä.

Sisäpyöräily voi olla petollisen helppoa, koska vastuksen säätää itse. Se voi myös olla todella tehokasta. Hyvä ohjaaja on tärkeä. Sellainen joka motivoi lisäämään vastusta ja polkemaan nopeammin silloinkin, kun tuntuu, että polkimet eivät voi pyöriä nopeampaa saatikka kovemmalla vastuksella. Kun millinkin kääntö vastuksessa tuntuu mahdottomalta. Nyt oli sellainen ohjaaja.

Musiikkikin oli pääasiassa hyvää. Tykkään raskaammasta pyöräilymusiikista: se antaa energiaa. Olen myös entinen superduperüber Bon Jovi -fani ja pari uudempaa Bonkkariakin (eli syytä miksi superduperüber-etuliite on tippunut pois) oli eksynyt soittolistalle ja jotenkin ihastuin niihinkin.

Ainoa vähän harmittavampi juttu on se, että kunto on kasvanut ja sykkeet eivät enää nouse entiseen malliin. Kaloreitakaan ei siis kulu totuttuun tapaan. Olen tietysti tyytyväinen, että kunto on parantunut, mutta 550 kcal verrattuna 800 kcal tuntuu niin kovin vähältä. Se myös pistää miettimään, että annoinko sittenkään kaikkeni. Hikilätäköt lattialla tosin todistavat kovaa työtä.

Pitikin hehkuttaa

Sitä siis, että lomalla saa treenata niin paljon kuin kroppa kestää. Korvatulehdus on pitänyt fiilikset aika maassa perjantaista lähtien, vaikka veljeni ihana perhe onkin vierailullaan piristänyt mieltäni. Treenaamassa en ole perjantain jälkeen käynyt, koska pää ja niska ovat tuon korvatulehduksen takia niin kipeät, että yritän pitää itseni mahdollisimman liikkumattomassa asennossa helpottaakseni oloani. Ihme kyllä, kurkku ei ole kipeä. Harmittaa vain, että liikuntaan tulee taukoa, varsinkin kun siihen olisi nyt hyvää aikaa.

Positiivista tässä on se, että pienen ikäkriisin kourissa ja synttäreiden taas lähestyessä kärsin lastentaudista. Tyttönenhän minä siis vielä olen...

Abs of steel

I wish. Eilen treenasin PT:n ohjauksessa vatsaa. Erilaisia rutistuksia omalla painolla tein yhteensä 150 ja siihen päälle laitteella jotain pyramidityyppistä. Menin laskuissa ja sarjoissa siinä vaiheessa jo sekaisin. Onneksi olen ulkoistanut tuon laskemispuolen. Päälle vielä vinot vatsat. Tavoitteena oli saada lihakset kipeiksi. Vähän tuntuu ylävatsassa, mutta ei pahemmin.

Saan enää harvoin vatsalihaksia kipeiksi. Se kesän TRX-treenin aloitus oli kyllä mahtava poikkeus. En tiedä, johtuuko hyvistä lihaksista vai huonosta tekniikasta. Todennaköisesti jälkimmäisestä. Yritän kyllä keskittyä rutistamaan vatsalihaksilla, enkä vain heijailemaan itseäni ylös.

Kotiin tuli määräys tehdä vatsoja joka päivä. Joka päivä!? Ei minulla ole aikaa ja muut kootut selitykset. Ei kai siinä mitään, voihan ne tehdä kaiken muun aktiviteetin päälle. On tuo telkkarin katsominen jäänyt aika vähille, kun aika menee treenatessa, blogia kirjoittaessa ja muiden liikunta-aiheisia blogeja lueskellessa.

Salaisuus pyykkilautavatsaan tosin löytyy matalasta rasvaprosentista, joten ruokavalio se on tässäkin ratkaisevassa asemassa.

Lomailu on ihanaa

Lomassa parasta on, että saa treenata ihan niin paljon kuin haluaa ja kroppa kestää. Juoksusta pidän kuitenkin ainakin tämän viikon taukoa, koska oikeassa jalapöydässä tuntuu vähän kipua. Ei ole ensimmäinen kerta, joten tiedän ottaa kevyesti, ettei tule rasitusmurtumaa tai muita vaivoja, jotka pakottaisivat pidemmälle tauolle. Harmittaa kyllä, mutta uintia ja pyöräilyä ja johan tulee parempi mieli.

Heräsin ennen kuutta ja puoli seitsemältä olin jo kaverin kanssa uimahallilla. Minä, iltaihminen henkeen ja vereen, heräsin liikunnan takia, kun ulkona oli vielä hämärää ja kylmää. On hyvä pitää normaali rytmi lomallakin, niin ei tarvitse sitten loman jälkeen kärsiä paluusta arkeen. Helpottaahan se myös heräämistä suloisen puolitoistavuotiaan herätyskellon tulevan viikonloppuvierailun aikana. 

Palataanpa uintiin. Tänään vedin matkaa/kestävyyttä varsin reippaaseen tahtiin. Loppuun vielä epäonnistuneita volttikäännösharjoituksia. Olin kuitenkin ihan tyytyväinen uintiin. Aamulla treenaamisessa parasta on, että vaikka kuinka aloittaessa väsyttää, niin altaasta (tai salilta) lähtee pirteämpänä.

Iltapäivällä päätin käydä pitkästä aikaa sisäpyöräilemässä. Easy Xycling oli juuri sopiva pikku spurtti, jolla irrottelin jaloista kaiken, mikä niistä eilisen jalkatreenin ja aamun uinnin jälkeen oli jäljellä. Kohdalle vain valitettavasti sattui vähän huono pyörä, jossa vastuksen säätö oli niin kapealla alueella, että raskaan ja superraskaan välille ei pystynyt tekemään eroa. Pakarat ja reidet tosin kiittävät.

Onnea on kivistämättömät pohkeet

Olipa ihana herätä tänä aamuna, kun ensimmäisenä sängystä noustessa ei tarvinut miettiä pohkeita. Ne tulivat kyllä heti mieleen, mutta juurikin tästä positiivisesta syystä. Pari lepopäivää tekivät siis tehtävänsä. Jalkani ovat olleet enemmän tai vähemmän, ylempää tai alempaa, jumissa viikon. Tai kuukauden. Tai kaksi. Näitä vähemmän tuntuvia päiviä on ollut harvassa, joten nautin täysillä. Onhan se kiva tietää tehneensä jotain, kun jalat ovat kuin kivimöykyt, mutta kyllä se vähän vaikuttaa siihen tekemiseen.

Vetreiden pohkeiden kunniaksi reggaetón-tunti EtnoFitnessillä. Se on sellaista lattarihiphopia. Aloitin vasta viime viikolla, mutta laji vaikuttaa todella hauskalta ja opettaja pätevältä ja mukavalta. Polvet olivat tosin viime tunnin jälkeen ihan mustelmilla, eikä tämä kerta varmaan parantanut tilannetta.

Jalat ovat nyt ruhjotun banaanin värisiä läiskiä täynnä. Mustelmia tuli hieronnasta, kun pyysin kunnon avaavaa hierontaa. Niitä tuli myös uima-altaasta itseäni kammetessa (ai mitkä portaat?) ja tosiaan tuolla viime viikon tanssitunnilla. Onneksi hamekelit alkavat olla ohitse.